Silmääni kuitenkin osui jokin outo nähtävyys. Aku Ankan taskukirjoja on yhdestä yli neljäänsataan. Näin kuitenkin silmieni edessä numeron nolla! Aioin ostaa sen, mutta jostain syystä myyjä varoitti minua ostamasta sitä. En välittänyt hänestä, olin niin innoissani.
Kotona istahdin sängyllä katsomaan numeroa nolla. Outoa kyllä, kansi oli todella hyvälaatuinen, vaikka vanhimmat ovat yleensä huonommin piirrettyjä.
Minua kyllä vähän pelotti kansi, jossa Aku tuijotti eteenpäin vaaleanturkooseilla silmillään. Taskarin nimi oli Tappaja-Aku. Ensimmäisen tarinan nimi oli myös Tappaja-Aku. Ruuduissa näkyi kuinka Aku tappoi jokaisen ankkalinnalaisen yksi kerrallaan. Tarinan viimeisessä ruudussa oli sama kuva kuin etukannessa. Loput sivut kirjasta olivat pelkkää valkoista, ei mitään muuta. Hämmästyin kuitenkin suuresti, kun kirjan takakannessa näkyi kuva, jossa Aku seisoi pelottavalla katseellaan minun huoneessani! Kuvassa näkyi kuinka minä makasin sängyssä suu auki Akua tuijottaen, varmaan kiljuen. Yritin selittää vanhemmilleni, mutta he eivät ymmärtäneet laisinkaan. Sinä yönä en saanut unta luettuani taskukirjan numero 0. Uni kuitenkin tuli pakolla. Nukahdin, mutta heräsin keskiyöllä. Vilkaisin oviaukkoon, ja aloin kiljua. Aku seisoi siellä pelottava ilme naamallaan täysin liikkumatta, minua tuijottaen. Kiljuin niin kovaa kuin pystyin, enkä ymmärtänyt miksi vanhempani eivät heränneet siihen. En kuitenkaan jaksanut kiljua enää, joten tuijotin vain Akua sydän pampaten. Noin puolen tunnin jälkeen kuitenkin nukahdin. Seuraavana aamuna Aku oli kadonnut. Vanhempani kertoivat etteivät olleet kuulleet mitään kiljumista. Olin varma ettei viime-yön tapahtuma ollut unta. Sitten tajusin jotain. Syöksyin niin kovaa kuin pystyin huoneeseeni, nappasin numeron 0 pöydältäni ja paiskasin sen ikkunasta. Samaan aikaan joku nuori poika käveli siitä ohi. Hän huomasi taskukirjan lojuvan maassa. Sitten hän nosti sen, ja vei sen kotiinsa. Minä säälin häntä. Minä todellakin säälin häntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti